maanantai 1. helmikuuta 2016

The Beginning


No moi! 
Palaan jälleen kerran bloggailun pariin, tällä kertaa ollen aika varma siitä että tää on se mun juttu. Muuten olisin ehkä jatkanut kirjoittamista mun au pair blogiin, mutta koska en asu enää Jenkeissä ja sijaintina on Helsinki, ei se tuntuisi oikealta. Olin siis vuoden au pairina Amerikassa, Pittsburghissa tarkkaan ottaen. Voitte käydä lukaisemassa vaikka koko vuoden stoorin täältä. Pidin nyt hetken ilmoittamatonta taukoa (hups) ja fiilistelin vähän mitä haluan tehdä. Nyt kun olen kuin olenkin asettautunut Helsinkiin ja saanut kunnolla arjesta kiinni, tunnen olevani valmis taas palaamaan kirjoittamisen pariin.

IMG_0547_Fotor

Lyhyesti musta; oon parikymppinen Pohjanmaalta Jenkkien kautta Helsinkiin muuttanut itseään yhä etsivä tyttö. Pääsin Losiin näyttelijäkouluun sisään, mutta koska käytän kaikki rahani vastuuttomasti vaatteisiin ja kenkiin, ei rahkeeni ikinä riittäisi siellä opiskelemiseen. Pääsin Helsinki Design Schooliin opiskelemaan muotimarkkinointia ja opiskeluni siellä alkaa itseasiassa tämän viikon perjantaina. Omistan maailman ihanimman sokean kissan. Enkä ota elämää liian tosissani. 

IMG_0529_Fotor

Tässä blogissa tulette ehdottomasti näkemään muoti aiheisia postauksia, sillä alan tosiaan opiskelemaan sitä ja se on itselle suuri intohimo. Työskentely muodin alalla olisi aika siistiä. Tuutte myös näkemään kouluaiheisia postauksia, joissa luultavasti stressailen töistä ja koulutöistä yhtäaikaisesti. And last but (definitely) not least, tuutte näkemään mun elämää joka ei aina - melkein koskaan - ole hirveän jännittävää. Lyhyesti summattuna tämä tulee siis olemaan muoti/lifestyle-blogi. Ensimmäinen blogi jota ikinä pidin oli (tai ainakin kovasti yritti olla) muotiblogi. Pidin sitä ysillä ja en tiennyt kyllä muodista mitään. Mä en ollut niin kuin nykyäajan 15-vuotiaat - mä en osannut pukeutua yhtään. Mun mielestä legginssit oli housut. Piste. 

IMG_0551_Fotor

Pyrin postailemaan 2-3 kertaa viikossa, riippuen töistä ym. kiireistä. Joskus saatan postailla useammin ja joskus taas harvemmin. Oon täynnä yllätyksiä. Oon tosi innoissani kun pääsen kirjoittamaan vihdoin ihan oman tyylistä blogia, varsinkin kun opiskelen samalla. Ja tällä kertaa mulla on bloggailussa mukana oma kuvaaja - kiitokset siis asukuvista kuuluvat aina Jennylle. 

Luulenpa että tämä ensimmäinen postaus alkaa olla aikalailla pulkassa. Palaillaan siis myöhemmin tällä viikolla ja viimeistään viikonloppuna, kun fiilistelen koulun alkua! Iih, jännittävää. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Oh nooo mä just tänään viimeks James Bondii kattoessani mietin sitä miten sun nimi on vielä joku päivä sellasen ison leffan alkuteksteissä! :( harmi kun et lähe losiin mutta agreen siinä että se ois kyllä määritelly koko sun loppuelämän niin ihan normaalia että semmonen pelottaa, kyllähän sä kerkeet myöhemminkin jos ton koulun jälkeen vielä huvittaa! :) ihana et kirjotat taas (oon sun ykkösfani) ja kiinnostaa ihan sikana alkaa lukemaan miten koulussa rupee sujuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Annika!!❤️ Siis joo kyllä mä sitä kauan mietinkin, että lähdenkö vai enkö mutta kyllä ne kymppitonnien velat ja alan riskeys alkoi sitten pelottamaan liikaa. Ja muoti on tosiaan ihan yhtä lähellä sydäntä kuin näyttely! Ehkä silläkin alalla voi työllistyä Losissa ;)

      Poista
    2. en yhtään ihmettele vaikket mennytkään, itse yritin ulkomailla opiskelua, mutta sama juttu - pelkäsin kovaa velkakertymää :/ Vaikka toisaalta vahvana mielessä se että kannattaa tehdä mikä tuntuu parhaalta ja mitä oikeasti haluaa ja ottaa riskejä, mutta lopulta oli hankala tietää mikä oikeasti paras päätös...varsinkin kun muutama tyyppi(suuri osa porukasta) jonka kanssa juttelin oli just rikkaita taikka vanhemmat rikkaita eikä niitten tarttenut ajatella rahallista puolta ollenkaan. Tiedän että elämä epäreilua jne. eikä oo niiden vika, mutta kyllähän se harmittaa kun pakostakin joillain on paremmat mahdollisuudet jo alunperin tiettyihin itselle tärkeisiin asioihin ja tavallaan itse lukeutuu tästä pois jos haluaa jollain tasolla realistisesti elää eikä ottaa ihan liian suuria riskejä
      lisäksi koti-ikävä painoi (ja suuri osa oli samasta maasta kun koulu joten näkivät perhettä niin ei pystynyt puhumaan kenekää kans asiasta) mutta sen kanssa nyt jotenkin olisi pärjännyt, lisäksi suomessa keskeneräisiksi jääneet asiat vaivas...Ois oikeesti kiva siinä mieles jos ois hirveesti rahaa että vois oikeasti opiskella missä ja mitä haluaa, muuten rahalla ei niin hirveesti olis merkitystä mutta kadehdittaa pakosta kun joillain mahdollisuus. Kun vaikka kuinka parhaansa tekis ja tekis töitä ei vois taata et ois varaa maksaa takas velkoja taikka sit pitäs loppuelämä niit maksaa...

      Poista
    3. Pahoittelut että vastaamisessa meni näin kauan! Mutta siis joo, se on kyllä totta että joillakin on vaan varallisuutta enemmän ja tietenkin helpommat mahikset sitten käydä ties mitä kouluja. Kyllä mä koen silti, että jos olisin tuntenut koulun olevan ehdottomasti mua varten - olisi se velka ollut sen arvoista. Toivottavasti löydät unelmien alan ja pääset opiskelemaa juuri sinne minne haluat! <3

      Poista
  2. ihanaa että oot palannut bloggaamaan <3

    VastaaPoista