maanantai 9. toukokuuta 2016

Lately

Anteeksi taas hetkellisestä hiljaisuudesta. Tai no itseasiassa ilmoittamattomasta hiljaisuudesta, koska tämä kuukausi tulee olemaan todella hiljainen täällä blogin puolella. Viime aikoina on ollut ihan hirveästi meneillään ja mulla on aika kova stressi meneillään töiden, kouluhommien ja tulevien pääsykokeiden kanssa. Mä en tiedä mikä siinä on että kerään aina ihan hirveästi hommia saman aikaisesti ja sitten meinaan saada sydänkohtauksen kun tekemistä sitten onkin niin paljon. Itsehän mä sen itselleni aiheutan. En vain voi sille mitään. Niin ja kaiken kukkuraksi olen vielä vatsataudissa kotona.

Olen ollut niin huono kuvienkin kanssa kuluneiden viikkojen aikana, joten heitän tänne näitä meidän vappu kuvia. 


vp3 vp4

vp5
vp1 vp2

luigi

Mulla oli siis viime viikonloppuna koulua ja oli kyllä jälleen todella antoisat päivät. Siellä on kyllä saatu kiteytettyä niin paljon asiaan niihin kahteen päivään, että siinä on aikamoinen prosessointi kun yrittää kaiken sen sisäistää. Meidän opettajatkin on niin ihania. Kukaan heistä ei ole varinaisesti koulutukseltaan opettajia vaan kaikki ovat alansa ammattilaisia ja se tekeekin opetuksesta niin mielenkiintoista. Tunneilla tulee aina niin inspiroitunut kaikki on mahdollista-fiilis, kun meidän opettajat ovat niin kannustavia. 

Ja vielä koulusta puhuen, mulla on nyt 26. päivä ne viestinnän pääsykokeet. Siksi tulen postailemaan nyt toukokuussa todella vähän. Rehellisesti sanottuna, yritän kirjoitella kerran viikossa. Mutta aika menee niin nopeasti, että pian ne kokeet on ohi ja sitten jännitetään tuottiko ne tulosta. En ota mitään paineita niistä - pääsen jos pääsen. Maailma ei siihen lopu, jos en pääse. 

Tämä nyt oli todella sisällötön postaus, enemmänkin tälläinen infoaminen vaan. Paljon onnea kaikille pääsykokeisiin ja nauttikaa näistä ihanista ilmoista! Mä palaan lepäilemään. Ensi kertaan <3 xo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti