tiistai 5. heinäkuuta 2016

ATM: What's Next?

Mainitsin jo aikaisemmin mun blogissa, kuinka mieli oli vähän maissa. Kun alakuloisuus meni ohi, jäi jäljelle jäätävä uupumus ja samaan aikaan on vaan niin paljon meneillään. Puhuin mun mummin kanssa tänään puhelimessa ja hän sanoi hyvin että "sulla on kyllä aina tosi monta rautaa tulessa". Se on varmaankin se miksi olen niin uupunut. Mun asunto on ollut hirveä läävä ja tiskivuori seissyt ja kasvanut ihan hirvittävän pitkään. Mulla on ollut niin paljon mietittävää ja ajattelin avautua nyt isoimmasta päänvaivasta täällä, sillä tuntuisi hassulta hypätä taas normaali postaurutiiniin selittelemättä vähän että mitä on meneillään. So here goes.


P6280179_Fotor

Tiedot kouluista tulivat ja siinä missä niin moni mun hyvistä ystävistä saivat mielettömiä opiskelupaikkoja, mä jäin tällä kertaa ilman. Tosin, sen kyllä tiesinkin jo pääsykokeesta lähtiessäni. Ja olen sen asian kanssa ollut ihan fine koko ajan. Kyllähän sitä vielä kerkeää ensi vuonna. Mutta ajatus jo kolmannesta välivuodesta hirvittää. Siinä missä mulla ei ole mitään vikaa tehdä toisin ja vaan elää - en missään nimessä tahdo junnata paikallani. Ensimmäinen välivuosi meni Amerikassa ja koin elämäni parhaan vuoden, toinen Helsingissä asuessa ja töiden teossa - pääosin itsenäistyessä ja omaksi persoonaksi kasvamisessa - ja kolmas... Se jää nähtäväksi.

P6280183_Fotor

Kun tieto koulusta oli virallinen, ei mulla mennyt hetkeäkään kun olin jo googlessa selailemassa ja suunnittelemassa seuraavaa siirtoa. Au Pairiksi uudestaan vaikka Australiaan? Vapaaehtoistyö Namibiassa? Vaiko harjoittelu jossain resortissa Kanadassa? Mä oon aina unelmoinut suuresti ja tavoitellut tähtiä, joten tottakai mä ensiksi katsoin kaikista siisteimmät vaihtoehdot. Alkuhuuman  jälkeen aloin miettimään realistisesti, ja pikkuhiljaa vastuullinen Linda heräili. Pitäisikö sittenkin käyttää vuosi hyödyllisesti? Tehdä töitä ihan hirveästi ja säästää rahaa. Tai vaikkapa käydä avoimessa yliopistossa joitain kursseja? Vaiko hakea lisähaussa johonkin jämäpaikoille?

P6280177_Fotor

Onneksi vielä on aikaa ja on vasta heinäkuun alku. Mutta vaikka nyt pitäisi nauttia kesästä ja elää vuoden parasta aikaa, löydän itseni stressaamasta tulevaa. Mulla on aina ollut pakkomielle suunnittelusta ja suunnitelmista. Aina pitää olla suunnitelma. Ja varasuunnitelma. Siinä missä se ajaa jotkut mun kaverit hulluiksi että suunnittelen asiat tarkasti kuukausia aikaisemmin tapahtumia, se on usein ainut tapa jolla saan mielenrauhan.

Nyt mun suunnitelmat alkavat seljetä hieman ja päivä päivältä olen varmempi tulevasta, mutta mut tuntien mieli saattaa muuttua ihan hetkessä. Ensi viikolla alkaa onneksi mun viikon mittainen kesäloma, jolloin toivottavasti saan ajatukset irti arjesta ja sen kiireistä ja voisin vaan hölläillä!

Mitä teille kuuluu? Pääsittkekö hakemiinne kouluihin? Jos pääsitte niin paljon onnea, sen olette ansainneet! Ja jos ette niin älkää huolehtiko - aina on ensi vuosi :)

Ensi kertaan siis! <3 xo



1 kommentti:

  1. Tosi kiva tämä sun blogi! Harmi, että nyt vasta päädyin tänne lueskelemaan. Voin todellakin samaistua tähän tekstiin itse myös kolme välivuotta viettäneenä, kaksi vuotta au pairina ja yhden matkaopaskoulussa. Muistan kuin eilisen sen epätietoisuuden tunteen, kun ei tiennyt mitä sitä taas tekisi elämällään. Elämäni stressaavimpia aikoja! Viime vuonna sain älynväläyksen hakea Madrdiin opiskelemaan ja vaikka koulu kestääkin vielä kolme vuotta niin silti olo on vieläkin vähän sekalainen.. Kai se johtuu siitä, ettei vieläkään ole semmoista varmuutta mitä sitä haluaisi tulevaisuudessaan tehdä. Mutta uskon, että asioilla on tapana järjestyä ja opiskella ehtii aina! Itse myös maailmalla asuneena olen sitä mieltä, että uudet nuorena hommatut kokemukset ja seikkailut ovat niitä jotka tulemme vanhoina muistamaan, itse en ainakaan vaihtaisi päivääkään koulun penkin sijaan. Mitä ikinä välivuodellasi päätätkään tehdä niin tsemppiä, asioilla on aina tapana järjestyä:) Eiköhän sullekin se opiskelupaikka vielä aukea. Mahtavaa kesän jatkoa sinulle!:)

    VastaaPoista